”Asetukset velvoittavat työnantajia ja koneiden valmistajia entistä laajemmin, ja kysyntä erilaiselle asiantuntija-avulle, arviointi- ja tarkastuspalveluille sekä koulutukselle on kasvanut. Myös asiakkaiden omista intresseistä lähtevä turvallisuustoiminnan kehittäminen ja pyrkimys tuotannon jatkuvuuden varmistamiseen ovat tärkeitä lähtökohtia koneiden turvallisen toimintakunnon varmistamiselle”, kertoo Inspectan koneturvallisuuden asiantuntija Katri Tytykoski.
 |
Jukka Laaksonen (Inspecta) työssä HSY:llä
|
Kokonaisnäkemys arvossa
Kokonaisvaltaisen riskien arvioinnin tarpeessa oli Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän biojätteen käsittely (HSY Jätehuollosta), jolle Inspecta toteutti kompostointilaitoksen konekohtaisen riskikartoituksen alkuvuodesta yhdessä käyttöhenkilökunnan kanssa. ”Laitoksen riskien arviointi oli jäänyt toimittajalta käyttäjien kontolle, ja olimme itse arvioineet riskejä karkealla tasolla. Turvallisuuden varmistamiseksi oli kuitenkin arvokasta saada kokonaisuudesta ulkopuolinen ja yksityiskohtainen näkemys henkilöiltä, jotka tuntevat direktiivin perinpohjaisesti”, kertoo biojätteen käsittelypalveluiden käyttöinsinööri Tea Järvinen HSY:ltä.
Palvelutoimituksen aluksi Inspectan koneturvallisuuden asiantuntijat tutustuivat laitoksen käytäntöihin, jonka pohjalta tehtiin konekohtaisesti luonnos vaarojen arvioinnista. ”Tämän luonnoksen kävimme läpi yhdessä koko käyttöhenkilöstön kanssa. Kaikkien osallistuminen toimi hyvin, sillä parasta riskien ennaltaehkäisyä ja koulutusta on miettiä asioita itse alusta alkaen”, Järvinen kuvailee. Seuraavana askeleena Inspecta laati tarkemmin varsinaisen riskikartoituksen, jossa asiaan pureuduttiin syvemmin. Lopuksi toimitettiin yhteenveto johtopäätöksistä. ”Meillä on suuri määrä erilaisia koneita ja laitteita, jollaisia vastaavia ei Suomessa muilla ole. Seuraavaksi aiomme toteuttaa yhdessä vastaavan riskikartoituksen toiselle laitoksellemme”, toteaa Järvinen.
Kysyntää kaikilla toimialoilla
”Asiakaskunta ei rajoitu vain teollisuuteen. Esimerkiksi kaupoissa ja varastoissa on runsaasti esimerkiksi nostolaitteita ja pakkausjätteen käsittelykoneita”, Inspectan Katri Tytykoski valaisee. ”Palvelukokonaisuus kattaa koneiden elinkaaren kaikki vaiheet suunnittelusta valmistukseen ja hankintaan, tarkastukseen, käyttöön ja käytöstä poistoon. Kiinnitämme huomiota muun muassa työvälineiden valitsemiseen ja sijoittamiseen, vaarojen arviointiin sekä jatkuvan toimintakunnon varmistamiseen”, päättää puolestaan nostureiden ja nostolaitteiden johtava asiantuntija Jukka Laaksonen.
Ota yhteyttä:
Katri Tytykoski, p. 050 593 4445
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@inspecta.com
Teksti: Hanna Harjula